Blogikirjoitus:

Valvonta pelastaa maailman

Kirjoittanut: Jouni Erkkilä


Valvonnassa on paha kaiku, kun sitä ajattelee henkilösidonnaisesti, kuka valvoo ja ketä, sitä en kannata. Tietojärjestelmien valvonta on vastaavasti täysin lapsen kengissä. Harva hyödyntää valvontaa liiketoiminnan turvaamiseen tai toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Valvonta on jäänyt vikahälytystasolle. Se pitäisi kohottaa liiketoimintaprosessien ja toiminnallisuuden palvelutasoseurantaan, analysointiin sekä automatisoituun virheiden korjaamiseen. Jos leikitään ajatuksella, että koneäly voi ottaa joskus vallan, niin eikö ihmisen tärkein tehtävä ole valvoa, että koneet tekevät asioita joihin ne on tarkoitettu, niin kuin on tarkoitettu. Meidän valvontatuotteemme kykenee tähän, sen nimi on ValHal.

Liiketoimintaprosessien seuranta on nykyisessä pilvipalvelumaailmassa yksi tärkein seurattava osa-alue. Esimerkkinä PCP siirtyi sähköiseen laskutukseen, joka vikaantuessaan lopetti laskujen lähettämisen, joten kassakriisi oli lähellä. Päätimme rakentaa sähköisten laskujen seurantaan valvonnan. Valvonta tarkistaa päivittäin että prosessi on toiminut ilman häiriöitä, eli pilvipalveluiden kuittaukset ja säilytyshakemistot ovat tyhjentyneet, kuten kuuluu. Vastaavia toteutuksia on asiakasympäristössä lukuisia. Kaikki toiminnot, jotka ovat asiakkaalle tärkeitä, voidaan kytkeä valvonnan prosessiseurantaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että järjestelmä seuraa loppukäyttäjänä ohjelmiston toimivuutta siten, että lopputuotoksen pitää vastata asetettuja toimintamääreitä, muuten toimimattomuudesta lähtee hälytys. Virhetilanteissa ValHal analysoi ympäristössä tapahtuvat yhtäaikaiset muutokset, jotta ongelman ratkaisemiseen voidaan kätevästi kytkeä kaikki riippuvuudet.

Virtuaalikäyttäjä on mainio ja automatisoitu toiminnan testaaja. Mikä tahansa toiminto, esimerkiksi verkkokauppa, voidaan asettaa minuuttitasoiseen testaukseen. Virtuaalikäyttäjä käy tekemässä minuutin välein testiostoja ja jos kauppa ei kuittaannu kuten pitää, hälyttää ValHal paikalle korjaajan SMS viestillä.

Teollinen Internet ja M2M

Teollinen Internet (IoT, Internet of Things) on tuore käsite uudesta tietotekniikan vallankumouksesta. Se vallankumous on oikeasti jo alkanut. Puhutaan sensoridatan räjähdysmäisestä lisääntymisestä, joka meillä on jo todellisuutta. Puhelimet tai oikeammin kaikki laitteet jotka toimivat sähköllä, sisältävät sensoreita. Ne kykenevät kertomaan tietonsa eteenpäin hyödynnettäviksi. Sensorit kyselevät ja PCP ValHal kerää tiladataa jatkuvasti talteen analysoitavaksi. ValHal liittää toisiinsa kytkeytyvät toimintakomponentit loogisesti yhteen ja näkee liiketoiminnan kriittiset riippuvuudet loogisena kuvana.

M2M (Machine 2 Machine) osa Teollista Internetiä, jossa koneet keskustelevat keskenään ja automatisoivat esimerkiksi korjaustoimintoja tai muuten helpottavat oleellisesti vikatilanteiden ja tilanneanalyysin hoidossa. Hyvä esimerkki liittyy automaailmaan, jossa moni valmistaja joutuu kutsumaan valtavat määrät autoja korjaamolle jonkin toimintavirheen takia. Kun vikatilanne havaitaan M2M mahdollistaa huollon päivityksen automatisoidusti suoraan verkosta, ilman erillistä huoltokäyntiä. Meillä ValHal voi esimerkiksi levytilan loppumisen estämiseksi poistaa automatisoidusti halutut tempit tai tyhjentää roskakorit.

Valvonta pelastaa maailmaa monella tapaa. Liiketoimintojen tai oikeammin kaiken yhteiskunnallisesti tärkeän toiminnan valvonta on yksinkertaistettavissa. Kertaalleen havaitut virheet voidaan helposti automatisoida korjautuviksi, kun ohjeistus ja prosessi syntyvät varsinaisilla korjauskerroilla. Valvonta voidaan ulottaa kaikkeen verkossa olevaan tietoon siten, että normaalitoimintaa analysoidaan ja ympäristössä tapahtuvat poikkeavuudet nostetaan esille.

Harppaus parempaan

Valvonnan kehittyminen on nopeaa, joten ylläpidollinen työmäärä tulee vähenemään radikaalisti. It-asiantuntijoilla on juuri nyt hieno mahdollisuus kehittyä ja kouluttautua uuteen. Muutos tapahtuu vauhdilla, joten uusi osaaminen on kohta erittäin kysyttyä. Meillä uuteen siirtyminen on ollut innostavaa ja luonut uutta tyytyväisyyttä sekä nostanut joidenkin tekijöiden merkitystä entisestään jo osaavassa joukossa.

Muutos on varmaa, liiketoiminta haluaa parempaa ja äänestää kukkarollaan. It:n kustannukset tulevat jatkuvasti alenemaan ja samalla kaiken tehokkuus kasvaa. Liiketoiminnalle teknologiamurros on enemmän kuin tervetullut. Lähellä on se aika, kun it tukee aidosti liiketoimintaa, olematta minkäänlainen hyvien innovaatioiden ja toimintamallien jarru. Uudet ja selkeästi paremmin palvelevat eli tuottoisammat järjestelmät saadaan luotettavasti tehokkaaseen käyttöön. Se pelastaa maailman, joka odottaa uutta tuotteliaampaa aikaa, jolla lama-ajan velat maksetaan.

Kategoriat: Blogit, Jouni Erkkilä